Arkeologin työ on minulle rakasta ja teen sitä suurella innolla ja sydämellä. Arkeologian myötä olen saanut matkustaa ja kokea monia asioita ja olen päässyt tutustumaan syvällisesti omaan kotiseutuuni. Olen kiertänyt kaivauksilla ympäri Suomea ja opiskeluaikoinani kävin kaivauksilla myös Venäjällä. Kaivauksilla tehdään usein töitä syrjäseuduilla ja arkeologien kesken syntyy monesti tiivis porukka, jonka välillä tapahtuu paljon hauskoja ja mielenkiintoisia juttuja.
Arkeologian ansiosta tapasin myös vaimoni Riinan. Hän oli samaa vuosikurssia kanssani ja tavattiin ensimmäistä kertaa, kun kaikki me ensimmäisen vuoden opiskelijat kokoonnuimme ensimmäisenä yliopisto-päivänä. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ollut hirvittävän nopea rakkauden asioissa ja niinpä meillä kesti kolme vuotta ennen kuin ruvettiin seurustelemaan. Kolmessa vuodessa ehti kuitenkin tutustua henkilöön aika hyvin, joten ainakin tiesi mihin ryhtyi, kun se aika tuli.
Riinan kanssa olimme alusta asti samalla aaltopituudella. Hän oli itse asiassa ensimmäinen tyttö, jolle saatoin puhua helposti ilman, että hermostutti. Siihen saakka olin aina muuttunut jäykäksi ja ruvennut sopertelemaan, jos jäin yksin jonkun tytön kanssa juttelemaan. Joku ujous siinä aina iski. Mutta Riinan kanssa oli siis toisin. Koska hän asui keskustassa ja minä Vantaalla, olin jo ensimmäisenä syksynä usein hänen luonaan yötä eri juhlien jälkeen, kun oma viimeinen bussini oli jo aikaa sitten mennyt. Mitään erityisen romanttista ei näinä öinä kuitenkaan tapahtunut, jos ei lasketa sitä, että ehdimme jutella hirvittävän paljon.
Pysyimme siis Riinan kanssa hyvinä kavereina kolme ensimmäistä vuotta. Sitten olimme molemmat lähdössä Venäjälle kaivamaan Räisälään, nykyiseen Melnikovoon, joka sijaitsi entisessä Suomen Karjalassa. Äitini taisi arvata, että jotakin oli tekeillä jo ennen kuin itse tiesin. Hänen epäilyksensä oli herännyt, kun hän oli kysellyt minulta, jos olin muistanut pakata kolmen viikon reissulle pesuainetta. Vastasin, että ei tarvinnut, Riinalla on mukana tarpeeksi minullekin.
Räisälässä saimme taas viettää paljon aikaa yhdessä. Lenkkeilimme hiekkateillä, joilla saimme välillä hypätä kyiden yli ja kävimme järvissä uimassa. Muut ympärillä ainakin huomasivat jotakin. Yhtenä iltana, kun istuimme leirinuotion ympärillä, opiskelijakaverimme Sanna kysyikin meiltä suoraan, että kertokaa nyt, ettekö te varmasti seurustele? Emme olleet sellaisesta puhuneet, joten kielsimme näin olevan. Kuitenkin samana iltana vielä vetäydyimme kahdestaan pois ja lähdimme kävelemään vanhassa pioneerileirissä sijainnutta majapaikkaamme kohti. Pysähdyimme talon edessä olleeseen leikkipuistoon juttelemaan ja olimme siellä pitkän tovin. Tämän keskustelun päätteeksi totesimme lopulta, että ehkä tässä on jotakin muutakin, kun pelkkää ystävyyttä.
Leikkikentän keskustelu oli mukava ja vapauttava, mutta emme me ruvenneet muille asiasta toitottamaan, kun juuri olimme leirinuotiolla kieltäneet seurustelevamme. Jatkoimme siis samaan malliin kuin aikaisemminkin ja menimme iltaisin pitkille kävelyille. Juttelimme vielä lisää, mutta hirveän fyysisiksi ei uskallettu vielä ryhtyä. Luontoakin ehdimme katsoa ja Riina tykkäsi sitä kuvata isältänsä saamalla vanhalla venäläisellä Zenit järjestelmäkameralla, joka oli hänellä mukana matkassa.
Räisälän jälkeen Riinan ja minun suhteeni pääsi uusille urille ja lähti pikkuhiljaa kehittymään vakavampaan suuntaan. Kohta emme voineet asiaa enää muilta kieltää ja kun seurustelustamme kerroimme, kukaan ei ollut yllättynyt. Kai se oli päältä paistanut jo kauan. Itse emme sitä kuitenkaan olleet tajunneet ennen sitä yhtä iltaa vähän ennen juhannusta Räisälässä.
Andreas Koivisto
Arkeologian ansiosta tapasin myös vaimoni Riinan. Hän oli samaa vuosikurssia kanssani ja tavattiin ensimmäistä kertaa, kun kaikki me ensimmäisen vuoden opiskelijat kokoonnuimme ensimmäisenä yliopisto-päivänä. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ollut hirvittävän nopea rakkauden asioissa ja niinpä meillä kesti kolme vuotta ennen kuin ruvettiin seurustelemaan. Kolmessa vuodessa ehti kuitenkin tutustua henkilöön aika hyvin, joten ainakin tiesi mihin ryhtyi, kun se aika tuli.
 |
| Yhteiskuva Räisälän kaivausporukasta pioneerileirin portilla. Kuvasta löytyvät myös blogin kirjoittaja Andreas ja hänen tuleva vaimonsa Riina. Andreas istuu maassa toisena oikealta ja Riina seisoo ensimmäisessä rivissä myös toisena oikealta. |
Riinan kanssa olimme alusta asti samalla aaltopituudella. Hän oli itse asiassa ensimmäinen tyttö, jolle saatoin puhua helposti ilman, että hermostutti. Siihen saakka olin aina muuttunut jäykäksi ja ruvennut sopertelemaan, jos jäin yksin jonkun tytön kanssa juttelemaan. Joku ujous siinä aina iski. Mutta Riinan kanssa oli siis toisin. Koska hän asui keskustassa ja minä Vantaalla, olin jo ensimmäisenä syksynä usein hänen luonaan yötä eri juhlien jälkeen, kun oma viimeinen bussini oli jo aikaa sitten mennyt. Mitään erityisen romanttista ei näinä öinä kuitenkaan tapahtunut, jos ei lasketa sitä, että ehdimme jutella hirvittävän paljon.
Pysyimme siis Riinan kanssa hyvinä kavereina kolme ensimmäistä vuotta. Sitten olimme molemmat lähdössä Venäjälle kaivamaan Räisälään, nykyiseen Melnikovoon, joka sijaitsi entisessä Suomen Karjalassa. Äitini taisi arvata, että jotakin oli tekeillä jo ennen kuin itse tiesin. Hänen epäilyksensä oli herännyt, kun hän oli kysellyt minulta, jos olin muistanut pakata kolmen viikon reissulle pesuainetta. Vastasin, että ei tarvinnut, Riinalla on mukana tarpeeksi minullekin.
Räisälässä saimme taas viettää paljon aikaa yhdessä. Lenkkeilimme hiekkateillä, joilla saimme välillä hypätä kyiden yli ja kävimme järvissä uimassa. Muut ympärillä ainakin huomasivat jotakin. Yhtenä iltana, kun istuimme leirinuotion ympärillä, opiskelijakaverimme Sanna kysyikin meiltä suoraan, että kertokaa nyt, ettekö te varmasti seurustele? Emme olleet sellaisesta puhuneet, joten kielsimme näin olevan. Kuitenkin samana iltana vielä vetäydyimme kahdestaan pois ja lähdimme kävelemään vanhassa pioneerileirissä sijainnutta majapaikkaamme kohti. Pysähdyimme talon edessä olleeseen leikkipuistoon juttelemaan ja olimme siellä pitkän tovin. Tämän keskustelun päätteeksi totesimme lopulta, että ehkä tässä on jotakin muutakin, kun pelkkää ystävyyttä.
Leikkikentän keskustelu oli mukava ja vapauttava, mutta emme me ruvenneet muille asiasta toitottamaan, kun juuri olimme leirinuotiolla kieltäneet seurustelevamme. Jatkoimme siis samaan malliin kuin aikaisemminkin ja menimme iltaisin pitkille kävelyille. Juttelimme vielä lisää, mutta hirveän fyysisiksi ei uskallettu vielä ryhtyä. Luontoakin ehdimme katsoa ja Riina tykkäsi sitä kuvata isältänsä saamalla vanhalla venäläisellä Zenit järjestelmäkameralla, joka oli hänellä mukana matkassa.
 |
| Riinan Zenit-kameralla ottama kuva Räisälän kaivauksista. Hieno kaivauspaikka sijaitsi Juoksemajärven rannalla. Järvessä kävimme usein peseytymässä työpäivän päätteeksi, sillä suihkuja ei pioneerileirissä ollut. Kuva Riina Koivisto. |
Räisälän jälkeen Riinan ja minun suhteeni pääsi uusille urille ja lähti pikkuhiljaa kehittymään vakavampaan suuntaan. Kohta emme voineet asiaa enää muilta kieltää ja kun seurustelustamme kerroimme, kukaan ei ollut yllättynyt. Kai se oli päältä paistanut jo kauan. Itse emme sitä kuitenkaan olleet tajunneet ennen sitä yhtä iltaa vähän ennen juhannusta Räisälässä.
Andreas Koivisto
